Chaoksen varaterritorio

Sivu 1 / 6 1, 2, 3, 4, 5, 6  Seuraava

Siirry alas

Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Ke Elo 19, 2009 10:33 pm

Huoh.. että sain tiedon ystävältäni tästä. Olin jo tuskissani kun en päässyt päikkyyni. Pidin wordissa päikkyä mutta sekin unohtui jo jonkinajan päästä pitää.

Liitän sen sitten tukarille jahka se avataan... JOS edes avataan. Mikä korjaus kestää näin kauan? uskon ettei heitä kiinnosta tukari enää yhtään tai sit he pitää lomaa meistä. ://

A pääsee pois osastolta jossa on anoreksian takia. viikon päästä, mutta siirtyy kuntoutusyksikköön eikä tuukkaan kotiin vielä. Se paikka on ihana. kodinomainen ja sisustuksestaan kuin sisustuslehdistä. upea!!

Meille tulee hamsteri. uusi perheenjäsen ruokakuntaan vaikka talous on muutenkin kuralla. Uskon kuitenkin ettei se syö meitä vararikkoon. lol!

Lähden tänään illalla äidin luo kun on niin yksinäistä ja vien hälle astianpesukoneen samalla. Kotiin palaan perjantaina sitten.

Pidin viime lauantaina tupaantulijaiset johon kutsuin NUT ystäviäni. 4 moderaattoria ja heidän lapsia flower

Koira on vähän apaattinen. Pitänee vähän leikkiä sen kanssa ja sit pakata auto lähtövalmiiksi.
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  hannele81 lähetetty Ke Elo 19, 2009 10:35 pm

Minäkin tulin tänne vasta tänään Smile
avatar
hannele81

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Ke Elo 19, 2009 10:37 pm

kivaa I love you
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Hei Chaos

Viesti  Anrika76 lähetetty Ke Elo 19, 2009 11:08 pm

Kiva kun lopulta löysit tänne, mä olen sua jo odotellutkin että millonka tulet bounce tää hyppii niin kun tuo hymiö Smile
-Anrika-

Anrika76

Viestien lukumäärä : 235
Join date : 11.08.2009
Ikä : 41

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  awa lähetetty To Elo 20, 2009 12:45 pm

hyviä huomenia Very Happy !

super iso kiitos että vinkkasit tästä sivustosta Very Happy Very Happy !
vähän tuntuu vaikeelta nää sivut mutta pitää harjoitella.

kiitos ihanista kuvista jotka lähetit eilen Very Happy .se olikin hauska kuva missä tytöt silmät kii mutta siltikin auki Razz

sää oot nyt äipällä kyläilemässä I love you

oli vaikee herätä kun kello soitti.tyttö menee kasiin kouluun.
mulla se sh n tapaaminen tänään yhdeltä ja mua ahdistaa koko tapaaminen ihan sikana Mad en tahtois koko akkaa nähdä,yök!

nurmikkokin oottaa ajamista kunhan saisin inspiksen.

tänään en aio kuiteskaan rehkiä yhtään Very Happy

oikein mukavaa torstaita sulle I love you !
avatar
awa

Viestien lukumäärä : 99
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty To Elo 20, 2009 7:12 pm

hih.. Anrika..

oisin tullut aiemmin jos oisin tiennyt,mutta syy tietämättömyyteen oli ettei mua oltu tavoitetu. Onnex sit i~ facebookissa kertoi. cheers

Awa.. onnea matkaan..eiku oot jo ollut siellä tai nyt pääset veks. toivon että käyntisi sujui hyvin. Mä tapaan spykiatrin tiistaina.iik iik.. vaikka eipä silti.se on mukava spyki.

Täällä avattiin uusi halpahalli ja tungos oli niin paha kun kaikki halus avajaistarjoukset. muumimukitkkin oli vajaa 6 egee eikä asiakkaat olleet lukeneet mainosta kunnolla.. vain 2 per asiakas. monil oli 10 käsissä. ne loppui kesken ekan tunnin aikana. mä en nyt oo mukei vailla, joten ryntäsin ostaa makkaratynyjä. pötköjä jotka sopii sohvani sävyihin. cyclops cyclops
Illalla haen NUT ystävältä hälle tupareissani joutuneet ladattavat paristot. hän kun asuu täällä äidin lähellä.lNe meni hälle kun A lahjoitti kävelevän hepan ystävän tyttärelle, jossa patterit oli. Oikein oikein komea mies.. What a Face

Tupareista kirjoitan kun oon omalla koneella, kun tää äidin kone on hankala. teksti loikkii yhä jo kirjoitetun sekaan. Evil or Very Mad
inhoan muutenkin kannettavia.

Vattujakin metsästimme mutta tulos jäi laihaksi. muut oli ehtineet taas edelle ja viimepäivien sateet pudottanut loputkin.

Sit syötiin ja otettiin päiväunet. illalla saunomme. äiti teki vihdan/vastan vaikka se oikeesti pitääisi tehdä ennen juhannusta. sen jälkeen tehdyistä irtoaa lehdet saunassa. emmä edes juur piittaa ruoskia itseäni, mutta tuoksu on ihana!! alien Razz Razz
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  awa lähetetty Pe Elo 21, 2009 12:42 pm

hyvää huomenta chaos Very Happy !

kääk kun oli ihan sika vaikeeta nousta tänäänkin,onneksi huomenna saa nukkua What a Face

olipas muumimukit halvalla,mää oon ajtellut et alkaisin kerätä niitä.nyt mulla niitä 4 kpl,olen saanut kaveriltani lahjaksi Very Happy .
minkälaisia pötkötyynyjä ostit...siis minkä värisiä?mulla vaatehuoneessa kanssa 9 pötkötyynyä.olivat joskus pojan huoneessa sängyllä koristeena,ne on sinisiä joten eivät käy nyt mun sisustukseeni Laughing

saitko haettua patterit?

ruoskitko itseäsi saunassa Shocked Shocked ?

eilinen sh n tapaaminen meni rämpien ohi.tunnin siellä välttelin kysymyksiä ja niitä satoi minkä kerkesi.en ees kaikkiin kyssäreihin vastannut ja aina sanoin että kaikki menee hyvin kotona tytön kanssa I love you niinkuin meneekin.
uuden ajan se antoi jo 2 n viikon päähän Mad

ens viikolla on psykan aika ja jännitän sitä paljon sen sotkun takia mikä taphtui heinäkuun alussa Rolling Eyes

tänään tyttö lähtee kaija-mummulle joten mulla oma viikonloppu sunny

mua oottaa iso läjä silitettävää ja ruoan teko.sit pitäis toi nurtsi ajaa kanssa,on niin epäsiistin näköinen.
muuten aion purkaa digiboxia ja on mulla tossa vielä 2 leffaakin katsomatta.

meettekö tänään ostamaan hamsterin?

mukavaa perjantaita sunny !
avatar
awa

Viestien lukumäärä : 99
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Hei enkeli

Viesti  Anrika76 lähetetty Pe Elo 21, 2009 1:29 pm

Very Happy Vai että hamsteri kuulostaa kivalta ja varmaan piristää myös Aata. Joko te ootte muuttaneet, eikö teidän heinäkuun alussa pitänyt niin tehdä? kiitos siitä linkistä silloin mut en ole vieläkään saanut asuntoa, äidin luona majailen. janin kanssa erottiin ja nyt mun uusi avomies ilari (ei ole hänen oikea nimi) asuu meillä kanssa. Kaikkea hyvää päivääsi! bounce tää hyppii edelleen ilosta Smile

Anrika76

Viestien lukumäärä : 235
Join date : 11.08.2009
Ikä : 41

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Pe Elo 21, 2009 1:35 pm

mitäs kaikkea kyselitkään Awa?

pötkötyynyt on hmm.2 kpl on beigeä joissa 2 eriväristä kukkakuvio ja 1 on valkea samoin kukin. laitan kuvaa vaikka ja samal laitan kuvaa mitä tänään meen vielä ostamaan...mitäs kaikkea kyselitkään Awa?
En vihtonut saunassa ja patterit sain nyt aamu seitsemän aikaan, kun ALE toi ne mulle tuohon pihalle ennen töihinlähtöään.

Tänään mennään ostaa hamsteri ja tarvikkeita. albino

Eilen saunottiin siis ja luin kirjaa ja olin vaan illalla. äiti tulee ens tiistaina meille muutamaksi päiväksi. kivaaa!! käymme uimassa ja äiti on koiralle seurana kun meen meikkuun torstaina.eka päivällä ja sit illalla vielä meen ryhmään päättäjäisiin.

Harmi kun sulla Awa on onkelmia fb:ssa

Anrika76
ai pompit vieläkin? muistit senkin että oon pitänyt itseäni enkelinä... tai vähän välillä yhä pohdin sitä Suspect
tOIVOTTAVASTTI SAATTE ASUNNON PIAN. EIKÖ ILARILLAKAAN OLLUT ASUNTOA? hups oli caps lock päällä.. Siis oliko ilari koditon vai exänsä ulosheittämä? mitäs äitis tykkää majoittaa häntäkin?
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Pe Elo 21, 2009 1:36 pm

muutettiin kesäkuun lopussa joo. Very Happy
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Hei taas

Viesti  Anrika76 lähetetty Pe Elo 21, 2009 1:46 pm

Ei ollut, kun Ilari asu äitinsä luona. äiti tykkää vaikka huonosti se sen näyttää, mä olen hermoraunio tästä asumisjärjestelystä. Onnea uuteen kotiin!

Anrika76

Viestien lukumäärä : 235
Join date : 11.08.2009
Ikä : 41

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Pe Elo 21, 2009 11:47 pm

Oon taas kotona. Ostettiin hamsteri + tarvikkeet ja nyt kävi niin et rahaa meni enemmän kuin oisin suonut ja A:n bussirahat on nyt ihmettelyn alla et kuis... Neutral
rahaa on 9 euroa. ja tarviisin ne itse.. jotain ruokaa koiralle ja mulle röökiä.
hitsi että on vaikeeta... no onnex on viikonloppu aikaa funtsia.

Hamsterin nimex tuli Viljami <3.. Mä ehdotin Hamlet-nimeä tai Syanid, muttei kelvannut Laughing Laughing

Syy köyhyyteen löytyy mun korvien välistä kun mä tonttu ostin lyhtyjä..3:n lyhdyn setin 20 egeä.. ne on ns. metallisen puun oksilla.hianio!! Samaa vikaa mussa kuin mitä on Awankin ongelmana.Ja koristetyynynpäällisiä..niitäkin liian monta.

Maanantaina meen hakee tytön tavarat osastolta vain viedäkseni ne sit sinne kuntoutuspaikkaan. Jännittää et saakohan A katsoa siellä BB:tä? ja kuinka kurjaa mulla on kun en voi jutella A:n kanssa BB:tä katsottuani. Ellen Idea Soita rendeer
nyt telkkua katsoon. moiks

ps. mun kuva on vanha ja uutta ette saakkaan.läl läl läl läl lieruuuuu
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Pe Elo 21, 2009 11:48 pm

ainiin. nikkaroin puisen mökin hamsulle. se on hiano!!!
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Anteeksi

Viesti  Anrika76 lähetetty La Elo 22, 2009 2:52 am

Anteeksi kaikki vanhat sanani, nyt puhtaalta pöydältä! Hamstereita, kiva, toivottavasti A pääsee pian kotiin. Kiva kuva sulla! olis kyllä kiva nähä nyt kun oot muuttanut niin sut livenä? vai vieläkö sulla on tekemistä niin paljon vai muuten vaan erakko?

Anrika76

Viestien lukumäärä : 235
Join date : 11.08.2009
Ikä : 41

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  awa lähetetty La Elo 22, 2009 2:17 pm

hyvää huomenta chaos=)!

että taas sit heräsin aikaisin vaikka menin nukkuun vasta kahentoista jälkeen yöllä,katselin yleisurheilua Smile

voi mikä söpöliini viljami on I love you ihanan värinen pikkuvesseli Very Happy hieno on mökki minkä viljamille teit,on lähettämissäsi kuvissa kuva missä viljami katselee mökkinsä luukusta Very Happy kiitos meinaan kuvista Very Happy !

hauskat oli sun keksimät nimet hamsulle vaikkakaan eivät sitten nimeksi päätyneetkään.

tykästyin tosi paljon ostamiisi tyynyliinoihin,putkityynyihin ja aivan ihanaan lyhtyyn Very Happy lyhty varmaan superihana kun siellä palaa tulet.
joo saman shoppailuongelman kanssa painitaan,voi meitä Shocked Very Happy Very Happy Very Happy .mutku on niin kivaa saada kotiin jotain uutta... What a Face

kyllä uskon et A saa katselle bb tä kuntoutuspaikassa.näitko kun kävit siellä et onx siellä telkka?
mäkään en tänä vuonna pysty tilaamaan 24/7 kun ei oo härveliä enään.tietsikallekkin sais ohjelman tilata mut aion katsella vain koosteet iltaisin telkusta tällä kertaa.

eilen sainkun sainkin leikattua nurtsin ja siivosin kämpän ja silitin pyykit kaappiin.sit katselin elokuvan ja digiboxia.
E tuli hakeen mua 16>mentiin pitkin poikin pirkanmaata koko päivän.käytiin moikkaamassa porukoitakin ja syötiin siellä ja kahviteltiin.
näin mun vanhoja kamujakin joita en oo nähnyt lihottuani,mua hävetti ylipainon vuoksi mut kaverit ei olleet millään Very Happy oli kiva rupatella.kotona oltiin vasta ilta ysin jälkeen.katselin telkkaa kahteentoista ja sit nukahdin.

tänään aion vain olla Very Happy jotain ruokaa pitää tehä.

tuli mieleen et pitääkö A viljamin yöt huoneessaan?meillä kun oli hamsteri ja nykyään gerbut niin j ei pystynyt nukkumaan kun karvaiset kaverit melusivat kaiket yöt...siksi gerbut majailevat keittiössä affraid

mitäs te aiotte puuhastella tänään?

oikein mukavaa lauantaita teille kaikille sunny !
avatar
awa

Viestien lukumäärä : 99
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Su Elo 23, 2009 12:14 am

ööö. Awa.. mun tekemä mökki ei ollut vielä kuvien oton aikaan tehtynä. saat siitä kuvan myöhemmin. En sentäs noin hienoa osaa tehtä Embarassed cyclops

Sulla on ollut menevä päivä niin sitä pitää. cheers

Koira on masentunut, kipeä tai valeraskaana. se ei syö. on ollut jo pitkään apaattinen eikä mulla oo rahaa viiä sitä eläinlääkäriin. muut koirat kyllä kiinnostaa yhä. PELOTTAA ETTÄ SILLÄ ON KIPUJATAI TULEHDUS No

nyt on mätäkuu ja jos on kohdussa tulehdus niin se voi muuttua märkiväksi ja olla siis jopa kuolettava ja hyvin kipeä. saa rukoilla. Oispa eläimillekkin hyväntekeväisyys lääkäripalveluja. ilmaista apua köyhille.

Nyt kadun liinoja joita ostin vaikka ei ne paljoo maksaneet. mulla on jo 200 e laskuja siirretty ens kuuhun joten ens kuussa syön vaan mitä kotoo löytyy.

Oon tänään nukkuillut paljon ja väkisin lukenut dekkaria, mutta ei lukemisesta tuu mitään. tein ruokaakin, mut siivota en jaksanut. Jos huomenna sitten.

huomiseen. moiks. Awa.. kuvassasi oot oikein kaunis I love you rendeer
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  awa lähetetty Su Elo 23, 2009 2:26 pm

heissulivei chaos I love you !

heheee,ex ookki avatarini mahtava kuva musta ja naurankin noin leveesti et hammaskalusto loistaa,hihiiii Laughing

ai ei ollut sun tekemäsi möxä vielä viljamin kuvissa.kyllä sun taidoillasi semmoisen tekisi.ootanpa siis kuvaa sit sun tekemästäsi Smile

voi hauvaa kun on allapäin Crying or Very sad toivottavasti ei oo mitään vakavaa.

rahat täälläkin tiukassa mitenkäs muuten Rolling Eyes pitää kuiteskin mennä tytölle ostamaan sisäkengät kouluun ja tuulipuku liikunta tunneille.
isälle oon velkaa 198ekee kun oon sen kortilla käynyt ostamassa ruokaa ja tupakkaa.pitäis tosta röökistä päästä kokonaan eroon...muttaku,muttaku on se vaan niin vaikeaa.kotona ollessani olen kuiteskin onnistunut venyttämään polttamis välejä ihan hyvin.

eilen aamulla siistin kämpän ja sit purin digiboxia ja katselin yleisurheilua telkasta.
tänään jatkuu yleisurheilun katselu>eniten odotan miesten keihään finaalia.

tyttö tulee tänään kotiin Very Happy

mitenkäs on viljamin kanssa sujunut?ihmetteleekö koira uutta perheenjäsentä?


mukavaa sunnuntaita mussukka I love you !
avatar
awa

Viestien lukumäärä : 99
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Su Elo 23, 2009 6:01 pm

koira on vaan hetken katsellut Viltsun puuhia. mutta sen apatia on niin vahva ettei se enää oo kiinnostanut koiraa. Toivon ettei oiralla ole mitään kipuja vaan mieluummin olis valeraskaus sitten.

Mun pitää siirtää laskuja jonkin verran. osaa ainakin. Neutral

Ollaan lähdössä lenkille koiran kanssa ja A tulee mukaan. Sitten jatkuu mun siivousprosessi. tiskiä ja imurointia. ja petaan sängyt. sen enempää en jaksa eikä tarviikkaan.

Äiti tulee tiistaina meille. KIVAA!!
Tarvii keksiä hälle synttärilahja. jotain halpaa, kun nyt ei oo rahaa. Bensan takia ja A:n bussilipun takia pitää ottaa 50 e pikavippi. pale affraid

Awa: mun mökki on kiireessä kyhätty ja sen se on näköinenkin, mutta jahka saan puutavaraa vähän,niin teen huolellisemman ja myös kiipeilypuun, jossa eri tasoja joihin kiivetä. ja tikkaat kapuloista.
Osaisimpa koiraakin piristää jotenkin. hmm....
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Su Elo 23, 2009 10:17 pm

rakentelin tikkaat viltsulle. ne on hianot.

koiran syöminen nolla. syötin väkisin, mutta syy pelottaa.. jos sillä on kasvain mahassa??? Crying or Very sad tuntui niin pinkeältä sen vatsa.

viemme sen koiratarhaan jos se vaikka olisi vain masentunut.

Tänään tulee BB:n asukkaista casting-ohjelma ja samaan aikaan salkkareiden keväinen jaso uusiks, mut se me ollaan nähty joten BB voittaa ja muutenkin BB memnee ohi salkkareiden.
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

ÄH

Viesti  Anrika76 lähetetty Su Elo 23, 2009 11:29 pm

Pitäskö nyt kerrankin sanoa hei AWA, HEj Smile ole Anrika, JA HEI CHAOS. Teidän yhteinen päikky...KERRO mulle mihin aikaan ne tulee, mä olen ihan vitun blondi älyltäni ja vaikka olen tuon telkkArin isille opettanut käyttää, en osaa enää, en löydä valikkoa missä on päivän ohjelma tarjonta... nyt on formulaa, äh! millon on salkkarin viimeisin jakso, en nähnyt!? millon on BB? ja välillä tuli vahingossa huutamalla....

Anrika76

Viestien lukumäärä : 235
Join date : 11.08.2009
Ikä : 41

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Ma Elo 24, 2009 1:17 pm

Anrika
eilen en enää ollut täällä kun kyselit. tuun sun päikkyyn kohta jutskaamaan. tai sam se vaiks tännekkin eli salkkareita ei nyt tänään enää nää muuta kuin ihan uusia jaksoja. jännäääää affraid

Mutta 16.30 tänäänkin maanantaina tulee BB casting ohjelmaa ja siis tulee subilta.

mun päikky on yhteinen kaikkien un kavereitten kanssa ja se on yksinomaan kivaa!!
_____________
Outoja unia. en muista enää tosin mitä näin.

ulkona sadetta tiedossa kun kosteus on aika hurja ja on kylmää ja harmaata.

Kohta pitää lähteä kuskaa tyttöä rav. terpan luo. ja päivällä meemme kuntoutuspaikkaan neuvotteluun ja illalla A siirtyy sit sinne..haemme A:n tavaratkin illemmalla pois osastolta.

lykkäilin muutamaa laskua ja nyt meen voivottelemaan verkkopankkiin ja kai mun pitää se pikavippi ottaa.

Olen alkanut tosissani kallistumaan että ehkä meen siihen laihdutusleikkaukseen.
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  awa lähetetty Ma Elo 24, 2009 1:28 pm

moikka chaos Very Happy

taas herätys heti aamusta ja kyllä väsyttää.tyttö lähti kiireellä heti vessaan ja oksensi.mittasin kuumeen ja on vähän lämpöö sekä pää kipeenä.laitoin opelle s.postia että tyttö kipeenä eikä tule kouluun.laitoin tytön takas nukkumaan.

mietin et jos hauvalla kipuja ois niin kyllä ulisis tai jollain muulla tapaa sen toisi ilmi.ainaskin uskoisin niin.
piristyikö koira kun veitte sen koiratarhaan?

kun puhuit viltsulle mökin rakentavan ja tehneesi tikapuut Smile (varmasti hienot)niin mulle tuli yhtäkkiä mieleen et mullahan on kaapissa kaksi kerroksinen puumökki tikkailla ja kaivoin sen heti gerbuille,oli siinä gerbuilla ihmettelemistä Laughing se oli meitin entisen hamsterin möxä>nyt pääsi taas uusio käyttöön Very Happy

kiva kun äitisi tulee huomenna I love you milloin äitisi täyttää vuosia?

oli onni myöten kun kävin lukemassa päikkyäsi ja sanoit et salkkareiden vika jakso näytetään uudestaan sillä multa jäi se katsomatta.katselin sen tytön kanssa ja tänään sitten salkkarit jatkuvat Razz

tyttö huus huoneestaan et muistanko et veden tulo katkeaa 8.30.onneks muistutti,kävin just laskemassa vettä ämpäreihin ja kannuihin.veden tulo jatkuu taas 16.30>

eilen se aika sujahti nopsaan.piti sulle niin soittaa mut se sit jäi Surprised katselin yleisurheilua iltaan asti.tyttö tuli kolmelta ja sain pesukoneen täyteen likapyykkiä ja pesin koneellisen pyykkiä.

tälle päivälle ei ihmeellistä,ruoan teen.

mitäs teitin ohjelmaan kuuluu tälle päivälle?
hyviä vointeja I love you .
avatar
awa

Viestien lukumäärä : 99
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Ma Elo 24, 2009 9:40 pm

Koira virkityi huomattavasti kun leikimme sen kanssa tarhalla tunnin. bounce

Eikös ollut Awa jännä jakso se salkkarien kevään päätösjakso? affraid

Mä oon tänään aamusta lähtenyt viemään A:n osastolle rav. terppaa tapaamaan. sit kotiin..nukuin hetken ja sit kunttariin hoitoneuvotteluun jonne A siirtyy huomenna. sieltä osastolle vielä A:n tavaroita hakemaan.. sieltä KELAan anomaan otettuja veroja takasin. Sit isännöitsijän toimistoon lunastamaan autopaikkaa.. jee vihdoin sain sen cheers

myös puheluita oon hoitanut. lykännyt laskun, soittanut koulun kanslistille ja ryhmän johtajalle A.n lukioon. kotona sitten äsken tein ruuan ja nyt oon tässä.Syön samalla..liha-pastapataa.mums mums Razz

En löydä mistään yhtä scart-johtoa jota nyt tarviisin. videoista on nyt kadoksissa ja pitää nauhottaa videoille kun ei oo vielä tallentavaa boxia silent

Awa: Äiti täyttää 78 kuun lopussa. I love you

Koira on nyt terveemmän oloinen, mutta oksensi autossa takapenkille confused
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Chaos lähetetty Ti Elo 25, 2009 1:41 am

käytiin koiratarhalla ja oltiin yli tunti ulkona. koira on selkeesti parempi.. söikin kunnolla clown Very Happy

Pitäisi tehdä äidille synttärikortti flower

Tein eilen viljami-villasukalle kiipeilytelineen johon kiinnitin aiemmin tekemäni tikkaat. kivaa oli nikkaroida.. What a Face

Huomenna tapaa spykiatrin No
mutta ehkä saan siirron TA:lle albino cherry
avatar
Chaos

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  awa lähetetty Ti Elo 25, 2009 2:32 pm

hei chaos Very Happy !

ihana kuulla että koira piristyi ja söi Smile

olihan se jännä salkkareiden jakso affraid eilinen salkkarit on digiboxissa>katselen tänään.

paljon oot puuhannut eilen.onnea autopaikasta cheers

äitilläsi tulossa kunnioitettava ikä I love you joko oot alkanut kortin teon?
äitisi tulee tänään sunny

onnea psykiatrin tapaamiseen>toivottavasti saisit vaihdon TA lle kun sinne haluat*pidän peukut pystyssä*

eilen tyttö nukku melkein koko päivän,välillä kävi tiesikalla ja taas lepäämään.toivottavasti toi tauti ei tartu muhun.
E n poppoo poikkesi pikaisesti illalla ja olivat ostaneet mulle ylläriksi ison viininpunaisen pallokrysanteemin Very Happy

tänään mua oottaa valtaisa tiski,on meinaan kattiloita pestävänä vaikka kuin Surprised E pyysi kylään eilen niille mutta pitää katsoa mitä mieltä tyttö asiasta on kun se ei voi kuiteskaan tulla...ja en tiedä et haluuko olla yksin.elikkä tytön ehdoilla mennään Smile

miten A n muutto kuntoutuspaikkaan meni?

mä menisin lennossa laihdutusleikkaukseen jos pääsisin.

oikein mukavaa tiistaita mussukka cat !
avatar
awa

Viestien lukumäärä : 99
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Chaoksen varaterritorio

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 6 1, 2, 3, 4, 5, 6  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa