Tarve kirjoittaa...

Siirry alas

Tarve kirjoittaa...

Viesti  muistahengittää? lähetetty Ma Syys 07, 2009 1:36 am

6.9.2009

..on näköjään suurempi kuin epäluuloni tätä paikkaa kohtaan. Kauheita, mustia aikoja on ollut ja olen ensimmäistä kertaa vuosiin todella vakavasti miettinyt kuolema-ajatuksia.

Se pelottaa minua itseänikin. Minua on pelottanut, että teen jotakin itselleni ja lapseni jäävät yksin tähän maailmaan. En tiedä, pystyisinkö siihen mutta hetkittäin on tuntunut että lapsillani olisi parempi ilman minua. Se tyhjyyden ja mustuuden tunne, joka tällaisista ajatuksista tulee, on lamaava, lamaannuttava, kaiken toivon vievä. Kun havahduin lamaannuksesta pelkäsin itseäni. Tällainenko minusta on tullut?

Kaikki alkoi helpottamaan, kun helvetillinen kuuden viikon terapiatauko päättyi. Se oli selkeästi pahinta aikaa, olin ihan tuuliajolla. Onneksi tapasin kesällä joitakin ihmisiä, ja erityisesti uuden tuttavuuden, ne kaikki auttoivat minua vaikka oli myös ahdistavaa puhua asioistani ääneen, kohdata ihan silmästä silmään se, etten ole "normaali". Missähän olet nyt, t., pärjäätkö, jaksatko? Ainakaan tänne et ole tietäsi löytänyt...

Opettelen nyt yli kolmekymppisenä asioita, jotka lapset oppivat kotonaan, pieninä, alle kouluikäisinä...Terapiassa on yleensä joka kerta kesätauon jälkeen ollut tosi vaikeaa, tärisen, vapisen, olen itkenyt (MINÄ!?!) Tosin itkin ihan hillitysti, en rääkynyt silleen, kuin mieleni tekisi, tunnen semmoisen tunteja kestävän rääkymisen tarpeen sisälläni mutta en osaa vielä päästää sellaista tunnemäärää ulos, tai ylipäätään tuntea niin suuria tunteita. Yritän vaikka millä keinoilla välttää, pakoilla mutta joka kerta päädymme samoihin teemoihin. Terapeuttini sanoi viime kerralla, että nyt ollaan olennaisten kysymysten äärellä. Niinpä.

Mietin onko tarve tehdä itselle pahaa, äärimmäisinä oloina kuolla, kaikuja menneistä, vai onko se ominaisuus minussa. Haluaisin ajatella että nuo tuntemukset tulevat menneisyydestä, olenhan elänyt kuitenkin vuosia ilman näitä tunteita.


Viimeinen muokkaaja, muistahengittää? pvm Ma Syys 07, 2009 5:20 pm, muokattu 1 kertaa
avatar
muistahengittää?

Viestien lukumäärä : 48
Join date : 30.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  muistahengittää? lähetetty Ma Syys 07, 2009 5:42 am

7.9.2009

Terapeuttini sanoi minulle myös, että hän näkee, kuinka minussa kamppailee eri puolet. Niin, totta varmasti. Vanha ja uusi. Vanha on vaisto, tottumus, tapa, selviytymiskeinoni. Mutta sillä tavalla eläminen vie minut vaan takaisin siihen elämään, johon kyllästyneenä hakeuduin terapiaan.

Tunteettomuus, tunnottomuus, päivien samankaltaisuus (kuin olisin robotti), suorittaminen, suorittaminen...eikä mikään tunnu miltään, ikinä. En tunne itseäni, en koe kehoani. En hengitä kunnolla. Nyt minusta tuntuu että kuolemakin on parempi vaihtoehto kuin tuo elämä. Paitsi tietty lasten ja yhteiskunnan kannalta. Oonhan mä ollu ihan helvetin tehokas kansalainen monta monta vuotta, kun oon mukisematta tehny vaan töitä hullun lailla ja kasvattanu lapsiani yksin.

Koko terapiani teemana voisi olla hengittämisen opetteleminen, niin vaikeaa se on ollut ja edelleen on tiukan paikan tullen. Sanoin terapeutilleni että on pirun vaikeeta kun tuntuu, että kaikki tavat joilla olen reagoinut, pitää kääntää nurinpäin. Esim. välttäminen ja näkymättömäksi tuleminen - sillä tavalla reagoin, kun joku tulee liian lähelle tai tilanne ahdistaa minua muuten. Nyt pitääkin tehdä juuri päinvastoin (ne 3 asiaa!) koska entinen tapani reagoida on juuri se, joka pahentaa oloani. Hmmmmm...

Niin, kaitpa kaikki tämä vaikea on vaan kohdattava. Enkä yhtään tiedä, mitä on edessäpäin, millainen olen sitten joskus. Mihin suuntaan olen nyt menossa, ja kuinka minun pitäisi elää?

Miten voi olla näin vaikeaa välittää itsestään? Mistä ihmeestä tulee tämä inho ja viha itseä kohtaan. Sitä vastaan kamppailu vie hirveästi voimia. Tänään, viime viikon jälkeen joka oli kauhea, raskas, synkkä vuoristorata-viikko, SAIN KUIN SAINKIN itseni pakotettua toiselle latinos tunnille. Vaikka satoi kaatamalla. Tanssimme sambaa. Ja opin (minä!) aika vaivattomasti kolme erilaista askelsarjaa, jotka sitten liitettiin yhteen. Hetken aikaa tuntui vaivattomalta ja luontevalta olla kehossani, eikä pää ottanut liiaksi ohjia ja kontrolloinut, kuten yleensä aina.

Olen yllättynyt siitä, että ylipäätään jaksan olla mukana siellä ja tanssia. Luulisi, että olen aivan rapakunnossa viime kesän jäljiltä. Mutta ilmeisesti koiran ulkoilutus 3 kertaa päivässä ja satunnainen pyöräily ovat pitäneet minut jonkinlaisessa peruskunnossa. Nyt haluaisin myös käydä uimassa joka viikko. Harmi vaan kun työtä on ihan hirveästi. Arkisin on niin vaikeaa päästä yhtään minnekään. Koetan ajatella vaan, ettei tämä jatku ikuisesti näin, nää on nyt vaan nämä vuodet, ja koko ajan helpottaa ja on jo helpottanutkin. Kun mietin vaikka vuosia 2006 ja 2007 en ymmärrä, kuinka selvisin niistä. No silloin en ollutkaan terapiassa Wink En missään nimessä olisi jaksanut käydä näitä terapia-asioita läpi silloin!! Oisin hajonnut, mennyt ihan sirpaleiksi ja joutunut jonnekin sairaalaan. Aika lähellä murtumista oon ollu viime aikoinakin, mutta mikä mussa on se, jokin, joka ei anna mun antaa periksi ja luovuttaa täysin. Kait se on tullu lapsuudesta ja nuoruudesta, tuo PAKKO selviytyä. Jos oon selviytyny niistä, niin voinko koskaan kaatua, kuitenkaan.....

Jotenkin tuosta tän päivän tanssimis-kokemuksesta tuli semmoinen päättäväinenkin olo, että okei, mä oon sitten valinnu elämän. Ei vtu mitään itsetuhoa sitten enää! Ja sit sen pitäis alkaa näkymään kanssa, sillä tavalla että alan pakottamaan itseäni hyväksymään ja pitämään itsestäni (voiko sitä pakottaa :0 ) ja alan pitämään huolta itsestäni. Ja ERITYISESTI kehosta, koska se on se suuri ongelma mulla. Katselin siellä (tanssiessa) hieman ympärilleni ja koetin tajuta, että en ehkä ole ulkoisesti mitenkään hirveän poikkeava suhteessa muihin naisiin, mutta oma kuva itsestä on niin kummallinen, etten voi nähdä itseäni yhtään samanlaisena kuin muut naiset. Tunnen kúuluvani ihan eri heimoon, rotuun (yäk mikä termi rotu) - sitä on vaikeaa selittää. Mutta se tunne on hyvin selkeä en-voi-katsoa-peiliin-aamuina. Kyse ei ole siitä, että olisin erityisen ruma tai haluaisin olla kauniimpi. Kyse on siitä etten tunne olevani itsessäni, kehossani, en koe itseäni,´tunnen vaan hirmuista vihaa itseäni kohtaan ja (jossakin taustalla) tahtoisin satuttaa, satuttaa, panna sen kärsimään koska se ansaitsee sen. Siitähän se aamu sit lähteekin.

Huoh.
avatar
muistahengittää?

Viestien lukumäärä : 48
Join date : 30.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Falco2 lähetetty Ma Syys 07, 2009 3:37 pm

Mullekin oli tosi omituista aloittaa kirjoitella täällä. Ennen en edes lueskellut päiväkirjapuolta, mut nyt olen todella pitänyt tästä kirjoittelemisesta ja lukemisestakin. Kun vaan aina jaksan. Saan sanoja asioille joita en itse ole osannut sanoittaa, tuskaillut vain. Toisaalta myös tää kirjoittaminen on mulle ollut avaus ylipäätään siihen luovuuteen, itsensä ilmaisemiseen, jonka olin tumpannut jo aikaa sitten.

Lueskelin kiinnostuksella myös sun aloitustasi, ja toivon että sun olosi helpottaisi. Ja että pääsisit kauemmas noista kuoleman ajatuksista. Itseänikin, totta puhuen, joskus vaivaavat eikä ole vaikeaa ymmärtää niitä jotka haluavat vain kuolla pois. Mulla on kuitenkin elämänhalua paljonkin, ja puoliso ja lapsi rakkaita, ja muutama muu ihminen erityisesti. Lapset ovat niin tärkeitä ja omat vanhemmat niille aina tosi rakkaita. Lapsen hoitaminen ja kasvattaminen on antanut mulle toivoa paremmasta, koska näkee miten hyviä asioita oikeasti voi toteuttaa ja tehdä toiselle hyvää oloa. Silti kun ahistus ja masentuneet ajatukset vahvistuvat välillä, kuoleman ajatteleminen vaan tunkee päähän, välähdyksinä tai hiipivänä olona. Se on aika käsittämätöntä, mutta toivon myös sulle vahvuutta ja toivoa elämään, kuolla ehtii sitten myöhemmin.

Muuten, olen tässä myös miettimässä josko menisin tuollaisille tanssitunneille. Mielummin käppäilisin vaan metässä tai lenkkeilisin, mutta silleen en pääse ajatuksiani pakoon. Tanssiminen ja muukin ryhmäliikunta on toimii mulle breikkinä omasta päästä koska silloin on keskityttävä siihen mitä tekee. Paritanssi on tehokkainta - ei mitään mahista upota omiin ajatuksiinsa - mut kun mies ei tanssi enkä itekään oo mitään lavatanssityyppiä muuten, eikä täällä paikkakunnalla oo tarjolla kaikkea.
avatar
Falco2

Viestien lukumäärä : 76
Join date : 16.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Fisherman lähetetty Ma Syys 07, 2009 8:19 pm

Moi, tulin vastavierailulle Smile Vastasin sulle päikkyyni. Nyt tuntuu niin tyhjältä, etten osaa sanoa mitään muuta kuin, että vanha ja uusi on kamppailussa yleensä joskus elämässä kaikilla. Uutta pelkää. Voimia Smile

Fisherman

Viestien lukumäärä : 74
Join date : 27.08.2009
Ikä : 60

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Hauva lähetetty Pe Syys 11, 2009 1:52 am

Lueskelin. Kollegoitakin kun ollaan Smile Ihailtavan paljon olet jaksanut ja jaksat, kaikista hankalista oloista huolimatta. Toivottelen jaksuja jatkossakin mutta kuitenkin myös armollisuutta itseä kohtaan, mahdollisuutta levätäkin välillä.

Kuolema-ajatukset ovat valitettavan tuttuja täälläkin. Nyt etenkin, kun menin lopettamaan masennuslääkkeen. Mutta kun en tahtoisi sen haittoja. Mutta ehkä kuolema-ajatusten poiskarkottamiseenkin on joku keino, jonka tässä elämässä vielä oppii. Niin paljon on kuitenkin kaunista ja hyvääkin.
avatar
Hauva

Viestien lukumäärä : 17
Join date : 18.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  muistahengittää? lähetetty Su Syys 13, 2009 6:30 pm

Kiitos vierailuista Falco2, Fisherman ja Hauva.

Fisherman ei tarvitse sanoa mitään. Hyvä kun olet olemassa, ja kiva "nähdä" taas.

Hauva voimia sinullekin Smile Ootko ikinä miettiny ammattimme ja ongelmien välistä yhteyttä, voisiko semmoista olla...jos tulee mietittyä liikaa rakenteita ja yhteiskunnan mielekkyyttä tai mielettömyyttä, ja entäs koko postmoderni teoria, huh huh Wink Tää on jo kolmas ihminen samalla koulutuksella täällä tukarilla, ja mietipä...meitä ei kuiteskaan niin kauheen paljo ehkä ole, koulutusmäärät pienehköjä?

Noh, kaikenlaisia teorioita voi kehitellä...


Viimeinen muokkaaja, muistahengittää? pvm Ma Syys 14, 2009 5:14 am, muokattu 1 kertaa
avatar
muistahengittää?

Viestien lukumäärä : 48
Join date : 30.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Tänään oivallettua

Viesti  muistahengittää? lähetetty Su Syys 13, 2009 6:41 pm

13.9.2009

Tänään mietin terapiaani viime aikoina. Ollaan pyöritty samojen teemojen ympärillä. Hyvin olennaisten ja tärkeiden asioiden. Yksi niistä on sellainen juttu, jonka tänään tajusin. Kuinka suuri osa mun ahdistuksista ja ongelmista johtuu kaikista odotuksista joita itseeni kohdistan. Tai ei ne oikeastaan ole odotuksia, koska en minä niitä itselleni tietoisesti aseta, vaan minä näen itseni eri tavalla, kuin muut ilmeisesti näkevät minut. Luulen niin. Kun tapasin erään ihmisen viime kesänä tukarin "kautta" hän sanoi ettei minusta voisi arvata lainkaan, että mulla on semmoisia taustoja ja juttuja, joista kirjoitin siihen ensimmäiseen päikkyyni vanhalla tukarilla. Mulla on oikeastaan hyvin sairas asennoituminen itseeni. Esimerkiksi ja vain esimerkiksi (helppo semmoinen) nyt laihduttaminen, ja se, "etten voi löytää ketään, koska en ole tarpeksi kaunis ja naisellinen". Eihän tässä olennaista oikeasti ole edes mikään laihduttaminen, vaan se etten näe itseäni fyysisesti sellaisena kuin olen, en koe kehoani juurikaan (onneksi harjoittelen sitä terapiassa) tai en ole läsnä kehossani, ja siksi ajattelen että se on jotenkin vääristynyt ja outo, ja inhottava. Tämä olotila on tosi inhottava ja raskas, tämä aiheuttaa ne kauheat olot aina, yleensä aamusta alkaen ja ne kestävät joskus koko päivän.

Nooh, aloin nyt syksyllä laihduttamaan, koska painon suunta oli alaspäin muutenkin ollut. Painon lasku loppui ja itse asiassa painoni lähti nousuun laihdutuksen myötä. Olin ärsyyntynyt turhautunut ja surullinenkin siitä, jotenki taas vahvistui se "noniinmäen edes tähän pysty" - itsesääli paska. Sit mä ajattelin et antaa olla, se nyt on pienimpiä ongelmistani, vitut siitä minkä näkönen olen ja paljonko painan. Ihan sama. Ja tänään, kun kävin vaaalla, on paino tippunu taas. Oon yrittäny elää silleen tasapainoisesti et ois henkisesti hyvä olo, mitään muuta en ole tehny. Tai siellä tanssissa käyny, ja yrittäny liikkua mutta aika vähäistä se on.

Aika kummmallinen juttu itse asiassa. Tästä juuri huomaan, että mieleni toimii minua vastaan, myös monissa muissa asioissa kuin ulkonäköni kohdalla. Myös esim. masentumisen ja ahdistumisen tunteiden kohdalla. Niinku terapiassa on puhuttu, etä pitää kääntää mieleni toimimaan päinvastaisella tavalla, kuin mitä se on aina tottunut tekemään.

(miten mä onnistun siinä, en käsitä...)
avatar
muistahengittää?

Viestien lukumäärä : 48
Join date : 30.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Falco2 lähetetty Ma Syys 14, 2009 2:53 pm

Luin vaan ja moikkaan
avatar
Falco2

Viestien lukumäärä : 76
Join date : 16.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

"aamuyöllä aistein avoimin, elämääni silmiin katselin"

Viesti  muistahengittää? lähetetty Ti Syys 15, 2009 7:51 am

15.9.2009

"Sano vain, hei, sano jotain
mutta sano se mun kielellä
katsein, kyynelin, hiljaisella suulla,
puhu tunteilla, älä sanoilla"

(P. Miljoona)


Kiitos kävijöille ja lukijoille. On jotenkin hämmentävää kun tää mun kirjoitus kiinnostaa niin paljon, että joku jaksaa tätä lukea. Hih. Tiedän, mitä terapeuttini sanoisi tähän

monkey

Täällä mä vaan kirjoitan, vaikka mun pitäisi opetella elämistä, läsnäoloa ja kontaktin ottamista reaali-ihmisiin. Mutta missä ne ovat? Olin lauantaina siitä hetkestä, kun lapset lähti isänsä luo, siihen asti kun he tulivat tänään, tai siis eilen, käytännössä yksin. Kävin sunnuntaina latinotanssissa (tästä hieman surkuhupaisasta uudesta harrastuksesta purkaudun tuonne vertaistukipalstalle) Puhuin hieman puhelimessa sunnuntaina, ajattelin että olisin parille ystävälle kuvannut surullista ja yksinäistä oloani hieman, avannut, mutta molemmat olivat omien elämiensä riennoissa eikä sen tuntunut sopivalta. Iloisen ja huolettoman teeskentely sai oloni tuntumaan pohjattoman yksinäiseltä, tuli surullinen olo ja sitten kun katsoin telkkarista jotain uutta ohjelmaa "kadonneen jäljillä" niin onneksi itkin hieman. Vieläkin itkeminen tuntuu hieman kummalliselta, vaikka olen sitä nyt enemmän tehnyt. Tunteet ovat olleet piilossa niin kauan. Ja tietty ton ohjelman teema, jossa tytär löysi kadonneen isänsä, kolahti aika läheltä ja siksi varmaan riipaisi niin.

Nyt olen "sairaslomalla" ma-ke. Kävin lääkärillä mutta en oikeasti ole sairas, ellei väsymys ole sairaus, tai uupuminen. Koetan vähän levätä ja vähän keventää tekemättömien töiden taakkaa. Tosin tänään en tehnyt lainkaan töitä, vaan hoidin käytännön ja virasto-yms. asioita, kaikki on kasaantunut, ja hain yhden konserttilipun. Ostin itselleni lipun konserttiin lokakuulle. Myös teatteriin haluaisin lähteä, haluan saada itseni liikkeelle viikonloppuna täältä seinien sisältä. Sitten käytin tytärtä baletissa ja illan hioin ja maalasin lasten uusia rautasänkyjä. Haluisin saada syyskuun parin seuraavan viikon aikana lasten huoneeseen uuden ilmeen, se on niin pikkulapsimainen eikä mun rakkaimmat enää ole ihan pikkupikkulapsia. Lapset sai itse valita uudet verhot, ja sit valitaan uudet sänkypeitot myös, ja sitte tietty nämä uudet sängyt.

Ja nyt on taas tämmöinen yö..mietin elämää ja valvon, ja uni ei tule. Aamulla pitää herätä viemään lapset, jos nyt sit nukun...no ehkä nukun päivällä, vaikka töitä pitäis kyllä oikeesti huomenna tehdä. Pitäis ja pitäis ja pitäis PLÄÄÄÄH.

Minua pelottaa se, että terapiani on kääntynyt loppua kohden, kait? Tosin terapeutti sanoi toissa kerralla ettei me nyt ihan justiin olla lopettamassa, mutta...niin...mutta mitä? Luultavasti harvennetaan käyntejä niin, että käyn kerran kahdessa viikossa, piakkoin. Mutta kun mulla on semmonen olo, etten pärjää yksin vielä, vaikka oonki käyny siellä jo pian puolitoista vuotta... Varmaan pyörin samojen asioiden kimpussa, ja oon tylsä kun en edisty. Oon varmaan hirmuisen tylsä ja vitun turhauttava asiakas, kun oon niin HIDAS enkä USKALLA näyttää näitä tunteitani. Vaikka oonhan mä nyt tänä syksynä näyttäny enemmän kuin koko viime vuonna. Mut esimerkiksi vihan ja raivon tunteet, ei ollenkaan, yhtään en pysty raottamaankaan, hävettää niin.

Ja vain kaksi kertaa oon puhunu niistä nuoruuden jutuista, jotka on muistoina mulle kauheimpia. Hän ei ole niitä sen jälkeen nostanu esiin, enkä minäkään ole pystynyt. Se oli ihan liian kauheaa, tuntuu että hajoan siihen paikkaan. Ja mua hävetti niin valtavasti. Tiedän, että jos en pysty niistä puhumaan, hän ei niitä esille ota. Jäävätkö ne sitten kokonaan käsittelemättä terapiassani??? Tänäänkin tuli pieni flashback niihin tapahtumiin kun katselin yhtä telkkariohjelmaa. Muistan sen pelon, ja sen hirveän tunteen, kun ei hallitse omaa elämäänsä, kohtaloaan, ei ole hajuakaan siitä, selviääkö ja kuinka nyt käy. Se on ihan kauhea tunne, pohjattoman pelottava. Ja silti...myös jollain tavalla kiehtova, josta syystä...

Yritän kovasti toteuttaa kaikkia juttuja, joita oon oppinu terapiassa. En kasaa paineita,yritän elää tätä päivää, tässä hetkessä. KORKEINTAAN sallin itseni ajatella, kuinka selviän tästä viikosta. Teen hengitysharjoituksia ja keskityn hengitykseeni. Kokeilen välillä, että olen tässä (kehoni on)-> pidän toisella kädellä kiinni toisesta, en vielä halua silitellä itseäni, jota viimeksi kokeiltiin, se tuntuu kornilta. En osaa koskettaa itseäni hellästi. Paitsi nyt pitää kädestä.

Pakko kai vaan jatkaa, yrittää jaksaa. Hitaasti hitaasti, päivä kerrallaan...
avatar
muistahengittää?

Viestien lukumäärä : 48
Join date : 30.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Fisherman lähetetty Ti Syys 15, 2009 10:16 am

Heips Smile

Vastavierailulla. Vastasin sulle päikkyyni. Eri ikäkausina on erilaiset sosiaaliset kontaktit ? Jotkut kai pysyy ? Jos ei muuta paikkakuntaa. Mulla ahdistaa tämä seutu niin pahasti, että ainoa oikea ratkaisu on muuttaa pois täältä.Kun oikein korventaa jos vielä täällä joutuu pyörimään. Kele !

Fisherman

Viestien lukumäärä : 74
Join date : 27.08.2009
Ikä : 60

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

yhtenä iltana mentäisi ei nukkumaan

Viesti  muistahengittää? lähetetty Ti Syys 15, 2009 11:51 am

15.9.2009

Kiitos taas Fisherman, Kreivi niin kuin opin sut tuntemaan. Sulla on taito sanoa koskettavasti.

Olipas hieno yö, just niitä helmikeskusteluja tavalla ja toisella. Kannattaa ehkä vaan sukellella, koska kun simpukasta löytää helmen niin voi kokea löytäneensä reitin ihmiseen, ihmisyyteen. Silloin tuntuu melkein kuin joku ojentaisi käden pimeyteen. Mitä muuta minulla on, kuin yhteys, kontakti, sen muodolla ei niin väliä minulle.

En ole yksin tässä maailmassa. Kukaan ei ole, ellei itse niin valitse. Vaikka en oikeasti saa koskettaa, minun sieluni saa, sanojen kautta, toista ihmismieltä.

Juicea: "minä jaksan uupumiseen, mutta kauemmaksi en. missä toiset löytää klisheen, sinä vaistoat ihmisen. Sinä kysyt, minne menet, etkä suinkaan, kanssa kenen...saanko olla tässä, sua löytämässä"

Oonki kuunnellu hienoja biisejä myös yön tunteina. Myös Dave Lindholmia (pieni ja hento ote), Hectoria (yhtenä iltana), Maaritilta vaikka mitä (mietin elämää, tuskan tanssi,...) ja Loirin tulkintoja vaikka mistä. Ja tietenkin pmmp:ltä MATOJA ja Maria Magdaleenaa. Mun omat viha ja suru kappaleeni Smile

Kauheaa jos elämässä ei olis musiikkia.

Mäki kirjoitan runoja. Koska joku muukin oli päikyssään uskaltautunu, mäki taidan kirjottaa tähän yhden vaikka aihe onkin hieman outo. Yhtenä yönä oli semmonen maailmantuska-olo, nii kirjotin näitä (osa oli enemmän muistojani kuin tämä) sitä oloa purkaakseni...



Laihat miehet tulevat katkolle äitiensä saattamina
silmiin ei katsota juotu on
viikko, kesä, tämä vuosi
kuuloharhoja on ja asunto mennyt

Nuoremmat varmemmin tää on mun hoitosuhde
mä elän ihan tavallista elämää
hoidan vaan näitä oloja piikittämällä subutexia
oon hakannu suoneni piloille huumeilla
kyllä mun pitää saada tavata lastensuojelu ja sossu ja lääkäri
sivulauseen sivulauseessa vilahtaa
tyttö jonka vuoksi tänne tultiin:
tutkailemaan onko tästä isäksi?

Sunnuntailapseni, yksi äiti sanoo
kun sä synnyit olin niin toivoa täynnä
sinun piti syntyä onnellisten tähtien alla
mutta ei se sitten mennyt niin

Puristaa poikansa olkapäätä hetken poislähtiessään
oven suulta saa sanottua että
tästä ei tule mitään että ruumiita tulee
jos ei poika pääse hoitoon:
ei sen elimistö kestä,
katsokaa nyt edes sitä,
miten se on laiha,
mun sunnuntailapseni
avatar
muistahengittää?

Viestien lukumäärä : 48
Join date : 30.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Falco2 lähetetty Ti Syys 15, 2009 2:37 pm

Hei, luin runosi ja mietin sitä vähän ja vaikka aihe on toki rankka, oli mukava lukea sun runosi. Se avautui ihan hyvin. Mullakin osa runoistani, ehkä suuri osa on niitä omia purkuja. Niistä saa joskus muokattua ihan hyvin muillekin aukeevia, jos haluaa... poistaa ja lisäillä... aina en halua kun omanihan se pöytälaatikko vaan on. Vain pieni osa semmoisia jotka muille aukeaisi suoraan.
avatar
Falco2

Viestien lukumäärä : 76
Join date : 16.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tarve kirjoittaa...

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa